Onnenpelit
Nopeat casinot ovat verovapaat suomalaiselle pelaajalle, mikäli se toimii ETA-alueen rahapelilisenssillä. Verovapaat voitot ovat siis taattuja esimerkiksi Maltan tai Viron lisenssillä toimivalta kasinolta https://etailman.com/10-minimum-deposit/. Yleisin ei-verovapaa lisenssi on Curaçaon lisenssi. Kasinon lisenssitiedot löytyvät yleensä kasinon etusivun alalaidasta.
Etenkin suuremmissa summissa on mahdollista joutua ylimääräisen tarkistuksen kohteeksi. Tällainen verifiointi yleensä tarkoittaa sitä, että henkilön varmentaminen joudutaan vielä tuplatarkistamaan vanhan liiton tapaan dokumenttien avulla. Tämä tietenkin voi viedä aikaa kymmenistä minuuteista jopa päiviin, jos esimerkiksi vaadittavia todistuksia joutuu hakemalla hakemaan.
Ensimmäiset kasinot ilmaantuivat internettiin jo 90-luvulla, ja siitä lähtien niiden suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin. Vielä tänäkin päivänä nettikasinoiden määrä lisääntyy päivittäin. Vaikka pelaajien kiinnostus ei laske ja uusia asiakkaita riittää, vallitsevat nettikasinomaailmassa pelaajien markkinat. Tämän johdosta sekä nettikasinot että pelivalmistajat keksivät jatkuvasti uusia keinoja pelaajien houkuttelemiseksi. Eikä kyse ole mistään pienistä markkinointikikoista, vaan suurista konsepteista, jotka muuttavat koko nettikasinokenttää. Eräs tällaisista on kasino ilman tiliä, joka tarjoaa helpon ja turvallisen nettipeliympäristön. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pelaamisen pariin pääsee ennätysnopeasti ilman aikaa vievää rekisteröintiprosessia.
Nettikasinoiden kenttä on monipuolinen ja värikäs. Valinnanvaraa on paljon, ja pelaajan tehtävänä on löytää juuri itselleen sopivin pelipaikka. Kasinopelit ilman rekisteröitymistä takaa helpon ja nopean pelaamisen, mutta pelaaja saattaa jäädä paitsi eduista, joita muut nettikasinot tarjoavat. Erilaiset bonukset, kuten bonusraha ja ilmaiskierrokset, ovat tuttuja tarjouksia useimmilla nettikasinoilla. Nämä saa yleensä käyttöönsä talletuksen ja rekisteröitymisen yhteydessä, ja niitä koskevat kierrätysvaatimukset ja muut ehdot. Koska kilpailu on nettikasinomaailmassa kovaa, on pakkaa sekoitettu kunnolla, ja palveluntarjoajat ovat luoneet toinen toistaan houkuttelevampia variaatioita rekisteröitymisen ja talletuksen yhteydessä saatavista bonuksista.

Kolikkopelit kertoimilla
Voit pelata useimpia nettikolikkopelejä sivustollamme täysin ilmaiseksi. Voit kuitenkin pelata kolikkopelejä halutessasi myös rahalla. Valitse vain yksi sivustollamme esitellyistä luotettavista kasinoista ja tee talletus pelataksesi kolikkopelejä.
Suosittelemme kuitenkin aina tutustumaan bonusten kierrätysvaatimuksiin ja muihin ehtoihin. Ajoittain bonusten kierrätysvaatimukset voivat esimerkiksi olla niin korkeat, että bonuksen käyttäminen ei ole kannattavaa, mikäli toiveenasi on kotiuttaa voittamiasi varoja nopealla aikataululla.
Suosittelemme pelaamaan kolikkopelejä ilmaiseksi eli niin sanotusti demoversiossa, jossa voit kokeilla pelejä ilman oikeaa rahaa riskiä. Täten pääset tutustumaan haluamaasi kolikkopeliin, ja muun muassa tiedät, onko siihen kannattavaa panostaa oikeaa rahaa.
Kolikkopelit ovat täysin laillisia Suomessa. Suosittelemme aina valitsemaan turvallisen ja luotettavan nettikasinon pelaamiseen, jolloin voit olla täysin varma, että kasinon tarjoamat kolikkopelit ovat turvallisia ja reiluja.
Jos olet koskaan käynyt oikealla kasinolla, ensimmäinen asia, mihin todennäköisesti kiinnitit huomiota, on vilkkuvat valot ja pyörivät rullat. Mukavuuden, koon ja vetovoimaisuutensa vuoksi peliautomaatit ovat olleet pitkään myös suomalaisten suosiossa. Koska kolikkopelit antavat kaiken tasoisille pelaajille rahalleen vastiketta, kehittäjät ja operaattorit ovat käyttäneet paljon aikaa, energiaa ja luovuutta tuotteisiinsa.
Peliautomaatit, joissa on voittoja
Vielä on löydettävissä varsin klassikkomaisen oloisia kolikkopelejä, joissa voittolinjoja löytyy ainoastaan kolme. Nämä alkavat olla kuitenkin melkoinen harvinaisuus, mutta tänäkin päivänä löytyy uusia kasinoita, joilta tällaisia ”hedelmäpelejä” vielä löytyy. Panos kasvaa yleensä sen mukaan, mitä useampi voittolinja pelistä löytyy. Usein pelaajan on mahdollista valita, montako voittolinjaa haluaa ottaa mukaan peliinsä. Samoin voittolinjojen panos on valittavissa. Kokonaispanos muodostuu sen mukaisesti.
Palautusprosentti eli RTP tarkoittaa sitä, kuinka suuren osan pelaaja keskimäärin saa takaisin peliin panostamistaan rahoista ja mikä on kyseisen pelin talon etu. Pokerissa on suurempi palautusprosentti kuin kolikkopeleissä, mutta jopa kolikkopeleissä on löydettävissä 99 prosentin palautusprosentteja. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että peluri voi suoraan luottaa siihen, että pelistä tulee saamaan takaisin tietyn osan. Kyse on pitkän linjan mittaustuloksista ja keskimääräisistä tuloksista.
Nettikasinoilla peliautomaateissa voitot ovat usein suurempia kuin julkisten tilojen automaateissa. Ruokakaupassa pelatessa voi voittaa vaikka monta kymmentä euroa, mutta nettikasinoilla peliautomaatit voivat antaa jopa monen miljoonan voittoja. Ja peliautomaateissa on netissä muutenkin aika hyviä teoreettisia voittoprosentteja pelaajille. Niissä voi voittaa lähes jokaisella kierroksella jotain.
Yksi yleinen tapa on se, että pelit saadaan vaikka järjestettyä uusimpien pelien tai suosituimpien pelin mukaan. Mutta kun peliautomaatit ovat niin erilaisia, niin niitä voi vaikka suodattaa jonkin yhteisen ominaisuuden mukaan. Sellaisia voivat olla ihan vaikka se, minkä tuottajan pelit ovat kyseessä. Monissa peleissä on myös erillisiä bonuspelejä tai niissä voi voittaa ilmaisia kierroksia. Myös Wild-merkki on monessa pelissä mukana, mutta ei kaikissa, joten sekin käy suodatukseen. Wild on siis merkki, joka korvaa peliautomaatin muita merkkejä paitsi erikoismerkkejä. Peliautomaatit voidaan suodattaa myös sen mukaan, montako voittoriviä niissä on. Ja sekin on yksi tapa jakaa ne osiin sen mukaan, montako rullaa niissä on. Joskus jako on voitu tehdä jo ensin klassisiin peliautomaatteihin, jotka ovat sitten joko kolmen tai viiden rullan pelejä.

Vielä on löydettävissä varsin klassikkomaisen oloisia kolikkopelejä, joissa voittolinjoja löytyy ainoastaan kolme. Nämä alkavat olla kuitenkin melkoinen harvinaisuus, mutta tänäkin päivänä löytyy uusia kasinoita, joilta tällaisia ”hedelmäpelejä” vielä löytyy. Panos kasvaa yleensä sen mukaan, mitä useampi voittolinja pelistä löytyy. Usein pelaajan on mahdollista valita, montako voittolinjaa haluaa ottaa mukaan peliinsä. Samoin voittolinjojen panos on valittavissa. Kokonaispanos muodostuu sen mukaisesti.
Palautusprosentti eli RTP tarkoittaa sitä, kuinka suuren osan pelaaja keskimäärin saa takaisin peliin panostamistaan rahoista ja mikä on kyseisen pelin talon etu. Pokerissa on suurempi palautusprosentti kuin kolikkopeleissä, mutta jopa kolikkopeleissä on löydettävissä 99 prosentin palautusprosentteja. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että peluri voi suoraan luottaa siihen, että pelistä tulee saamaan takaisin tietyn osan. Kyse on pitkän linjan mittaustuloksista ja keskimääräisistä tuloksista.
Kolikkopelit megavoitoilla
Nettikasinot sisältävät kolikkopelien ohella lähtökohtaisesti esimerkiksi pöytäpelit, pokerin, videopokerin, bingon, kenon, raaputusarvat, live kasinon sekä paljon muuta. Yhä useampi suomikasino sisältää myös erillisen vedonlyöntiosion, jossa pelaaja pääsee lyömään vetoa jopa tuhansista urheilu- ja viihdekohteista. Nettikasinot saattavat nykyään mahdollistaa myös lottoamisen. Kun pelaaja pääsee osallistumaan suosittuihin suurlottoihin ympäri maailman, ovat jopa miljardeihin asti kohoavat voitot suomalaisenkin pelaajan käsien ulottuvilla. Suomikasino onkin mitä monipuolisin pelipaikka.
Suureen suosioon ovat nousseet esimerkiksi Megaways-laitteet, joissa rullille ilmestyvien symbolien määrä arvotaan uusiksi jokaisella pelikierroksella, jolloin tarjolla on mahdollisuus poikkeuksellisen hulppeisiin voittoihin. Kaikista suurimpia potteja jakavat kuitenkin progressiivisia jackpoteja sisältävät kolikkopelit, joissa perinteisempien voittojen lisäksi tarjolla on jatkuvasti suuremmaksi ja suuremmaksi kohoava jackpot.
Pelkkiin klassikkopeleihin ei tietenkään tarvitse tyytyä, vaan uusia pelejä lanseerataan jatkuvalla syötöllä. Monet nettikasinot lisäävät uusia pelejä pelattavaksi jopa lähes päivittäisellä tahdilla. Nykyaikaiset kolikkopelit kehittyvät tietenkin jatkuvasti aina vain viihdyttävämmiksi. Tänä päivänä kolikkopelit saattavat olla jo oikeita audiovisuaalisia elämyksiä, jotka sisältävät niin musiikkia ja videokuvaa kuin 3D-efektejäkin. Erityisesti kolikkopelit hurmaavat pelaajat varsinaisilla pelillisillä ominaisuuksillaan, kuten laajenevilla rullilla, lisäpyöräytyksillä, kolossaalisilla kuvioilla, monistuvilla symboleilla sekä erillisillä bonuspeleillä. Monet kolikkopelit muistuttavatkin ominaisuuksineen jo klassisia flippereitä.
Älä huoli, jos et ole löytänyt suosikkinimikkeitäsi. Sivustomme kehittyy jatkuvasti, ja uusimpia kolikkopelien nimikkeitä lisätään varsin säännöllisesti, jotta saat käyttöösi mahdollisimman täydellisen ja ajankohtaisen luettelon. Uusia kolikkopelejä lisätään saataville netissä vähintään kerran viikossa. Kaikista hiljattain lisätyistä kolikkopeleistä ilmoitetaan Facebook-fanisivullamme ja Instagramissa.
Tätä nykyä kolikkopelit tarjoavat selvästi enemmän vaihtelua kuin koskaan aikaisemmin. Ei ole lainkaan tavatonta, että laadukkaat nettikasinot sisältävät jopa 3 000 erilaista kolikkopeliä, jotka vaihtelevat runsaasti niin ominaisuuksien kuin teemojenkin suhteen. Parhaat nettikasinot pitävät huolen siitä, että pelien selaaminen sujuu kuitenkin helposti. Pelaajat voivatkin etsiä pelejä esimerkiksi teeman tai ominaisuuksien perusteella.